6 vinkkiä joiden avulla selviät vuoden pimeimmästä ajasta 21.10.2020 14:50 Marras- ja joulukuu ovat vuoden pimeintä aikaa, mutta samalla vuoden kiireisintä aikaa. Kiire ja pimeys lisäävät stressiä, väsymystä ja jopa ärtyneisyyttä. Kaamos on kuitenkin joka vuotista, joten olemmekin kehittäneet keinoja selvitä yli pimeän ajan. Pimeimmän ajan alkaessa on hyvä kerrata erilaisia keinoja, joilla voit vähentää väsymystä ja helpottaa stressiä. Tässä sinulle kuusi vinkkiä siihen, kuinka selvitä vuoden pimeimmästä ajasta. Nauti pimeydestä Pimeys jakaa mielipiteitä, toisen pitävän siitä ja toiset eivät. Pimeydestä voi myös nauttia. Ripusta ja asettele erilaisia talvivaloja sisälle ja ulos. Erilaiset valot eivät ole vain joulua varten, vaan voit nauttia niistä koko pimeän ajan. Polta kynttilöitä. Kynttilän liekin katselu rauhoittaa. Voit myös polttaa tuoksukynttilöitä, jotka rentouttavat aisteja. Kevennä töitä ja muita velvollisuuksia Mikäli pystyt, kevennä töitä ja muita velvollisuuksia. Aseta erilaiset tehtävät tärkeysjärjestykseen. Tee tärkeimmät pois alta ja jatka muita tehtäviä jaksamisesi mukaan. Jätä kaikki turhat tehtävät tekemättä tai tee ne, kun kiire helpottaa. Opi sanomaan ei, ja mieti tarkkaan suostutko ylimääräisiin tehtäviin. Tapaa ja pidä yhteyttä ystäviin ja läheisiin Hyvä seura auttaa unohtamaan mieltä painavat ja stressaavat asiat. Pidä yhteyttä ystäviisi ja läheisiisi. Soita, viestittele, järjestä kaveriporukallesi etätapaaminen videopuhelun välityksellä. Ehdota tapaamista ulkona ja menkää yhdessä kävelemään ja ihastelemaan luontoa tai kaupunkia. Syö hyvin Pimeimpään aikaan kannattaa myös syödä hyvin. Pidä ateriarytmi säännöllisenä ja syö ennen kuin pahin nälkä ehtii yllättää. Nautiskele hyvästä ruoasta, äläkä koe huonoa omaatuntoa herkuttelusta. Herkut kuuluvat elämään ja ne lisäävät myös mielihyvää. Vastapainoksi syö runsaasti kauden kasviksia ja hedelmiä. Myös lämmin ruoka rentouttaa ja lämmittää paremmin, kuin pelkkä kylmä salaatti. Liiku Liikunta pitää mielen virkeänä, auttaa jaksamaan arjessa sekä nukkumaan paremmin. Älä siis skippaa treenejä, mutta kuuntele kehoasi ja valitse liikuntalaji jaksamisesi mukaan. Mikäli keho tuntuu virkeältä ja palautuneelta, nauti hikitreenistä ja ylitä itsesi. Jos keho tuntuu taas väsyneeltä ja tukkoiselta, valitse jokin rauhallinen laji, kuten jooga tai pilates. Myös lyhyt kävelylenkki voi tehdä hyvää. Suunnittele liikunta etukäteen, jolloin jätän sen pienemmällä todennäköisyydellä tekemättä tai sovi treenitreffit kaverin kanssa. Pidä liikkuessa hauskaa, äläkä ota liikuntaa turhan vakavasti. Nuku ja rentoudu Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, nuku ja rentoudu. Aloita kehon ja mielen rauhoittaminen jo hyvissä ajoin illalla. Käy myös ajoissa nukkumaan, jotta ehdit nukkua itsellesi tarvittavan määrän. Rentoudu myös keskellä päivää, mikäli mahdollista. Ota päiväunet tai tee rentoutusharjoitus. Tee myös muita rentouttavia ja miellyttäviä asioita. Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää