Näin ylläpidät nestetasapainon (ja miksi se on tärkeää) 16.7.2019 08:31 Lämmin kesä voi viedä perusterveenkin ihmisen päivystykseen lämpöhalvauksen tai nestehukan vuoksi. Riittävästä juomisesta muistuttaminen ei ole koskaan turhaan, mutta vallalla oleva käsitys suolantarpeen lisääntymisestä helteellä on liioiteltua. Hanavesi on paras janojuoma Kuivumisen välttämiseksi tärkeintä on muistaa juoda pitkin päivää tasaisesti eikä vasta janon yllättäessä. Hyvä tapa varmistaa riittävä juominen on kantaa vesipulloa ahkerasti mukana. Jos sinulla on jano, on elimistön nestemäärä jo vähentynyt. Hanavesi on paras janojuoma helteelläkin, sillä suolaa saadaan kyllä ruoan mukana riittävästi. Kivennäisaineita sisältävät juomat voivat olla paikallaan esimerkiksi silloin, kun ruokailuvälit pääsevät venähtämään turhan pitkäksi. Urheilujuomaa puolestaan voi varata mukaan silloin, kun harrastaa pitkään raskasta liikuntaa tai tekee esimerkiksi metsätöitä monta tuntia putkeen. Urheilujuomista saa nesteen mukana myös sokeria ja suoloja, jotka parantavat nesteen imeytymistä ja auttavat jaksamaan. Mikä ihmeen elektrolyyttitasapaino? Elimistön toiminnot ovat riippuvaisia veden ja siihen liuenneiden kivennäisaineiden oikeasta suhteesta. Hermoimpulssissa natrium- ja kaliumionit siirtyvät hermosolukalvon puolelta toiselle ja siten niiden oikea määrä on kriittinen hermosolujen normaalille toiminnalle. Jos näiden suolojen määrä ei ole sopiva, voi seurauksena olla lihaskramppeja tai muita hermosto-oireita, ääritapauksissa jopa kuolema. Elimistö säätelee suolojen määrää tarkasti erittämällä ylimäärän virtsaan. Vesimyrkytyksestä puhutaan, kun pitkäkestoisen, runsaan hikoilun ja pelkän veden juomisen seurauksena elimistön nesteet laimenevat liikaa ja hermosto lamaantuu. Tämä on kuitenkin erittäin harvinaista. Elimistön suolojen määrä voi laskea liikaa myös esimerkiksi voimakkaan oksentelun tai ripuloinnin yhteydessä. Elimistön toiminta vaatii oikean määrän nestettä. Ylimäärä nestettä poistuu virtsan mukana, mutta jo 2 % optimaalista vähäisempi nestemäärä heikentää kognitiivisia kykyjä ja koordinaatiota. Tällöin ajatus ei kulje niin kirkkaana, väsyttää ja pieniä haavereita voi sattua helpommin. Elimistön lämmönsäätelyjärjestelmien toiminta heikentyy myös nestehukan myötä ja lämpöhalvauksen riski kasvaa. Ikääntyneillä nestehukan riski on erityisen suuri, sillä heidän elimistössään on nuorempia vähemmän vettä ja siten entistä pienempi nestevaje aiheuttaa suhteellisesti suuremman nestehukan. Mitä siis tehdä? Pidät yllä elimistön neste- ja elektrolyyttitasapainoa parhaiten syömällä ja juomalla tasaisin väliajoin pitkin päivää. Juo helteisenä päivänä nestettä 2-3 litraa ja lisäksi vähintään litra jokaista liikuttua tunti kohti. Jos urheilusuoritukset kestävät reilusti yli tunnin, kannattaa nesteen imeytymisen tehostamiseksi juoda urheilujuomaa. Myös maito ja piimä ovat erinomaisia hellejuomia, sillä niissä on hieman suoloja imeytymisen tehostamiseksi. Ruokaan ei suolaa tarvitse lisätä, sillä natriumia on kaikissa raaka-aineissa ja sitä tulee esimerkiksi leivissä ja niiden päällisissä riittävästi. Lihaskramppien ehkäisyssä riittävä nesteensaanti ja lihasten verryttely on tärkeää. Magnesium-valmisteita voi myös kokeilla, mutta niiden tieteellisestä tehosta lihaskramppien ehkäisyssä ei juurikaan ole näyttöä. Kofeiini- ja alkoholipitoiset tuotteet kuivattavat elimistöä eivätkä siis auta nestetasapainon ylläpitämisessä. Jokaista kahvikupillista tai alkoholiannosta kohti kannattaakin siis juoda ainakin lasillinen vettä. Loppuun vielä vinkkejä, miten saat veden maistumaan terveellisesti: Tee hanavedestä makuvettä. Sekoita veteen esim. Tuoreita yrttejä kuten minttua, sitruunamelissaa tai basilikaa Sitruuna- ja limeviipaleita Persikan- tai omenanpaloja Jäisiä marjoja Kurkkuviipaleita Yhdistele kaikkia edellisiä Juo suolatonta ja makeuttamatonta kivennäisvettä (aromiaineita saa olla) Sekoita veteen pari tippaa sokeritonta mehutiivistettä Pidä vesikannu näkyvillä ja vesipullo mukana Tagit nesteytys kivennäisiä Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää