Noora Pilli

Noora Pilli

Ravintovalmentaja
Personal Trainer

Aloitin itse salilla käynnin vuonna 2015 ja se vei minut täysin mukanaan. Muutaman vuoden treenaamisen jälkeen opiskelinkin itselleni siitä ammatin Trainer4You:lla ja valmistuin helmikuussa 2019 personal traineriksi, kuntosali- sekä hyvinvointivalmentajaksi. Ennen kuntosalia harrastuksiini kuului ratsastus, jota tuli kuusi vuotta harrastettua mutta jäi sitten kuntosaliharrastuksen myötä pois. Parin vuoden valmentamisen jälkeen halusin lähtä syventämään omaa tietämystä ravinnosta ja ravintovalmentamisesta. Se kun on mielestäni isona osana ihmisen hyvinvointia ja terveyttä. Valmistuin ravintovalmentajaksi 08/2021. 

Valmentajana koen olevani avoin sekä ihmisläheinen, mutta kuitenkin tarpeen tullessa osaan olla vaativa ja opetan asiakkaita välillä poistumaan omalta mukavuusalueeltaan treeneissä. Tärkeimpänä pointtina valmennuksissa kuitenkin painotan asiakkaille oman kehon kuuntelemista, koska sinä itse olet oman kehosi asiantuntija. Terveellisten elämäntapojen opettelu ei tarvitse olla vakavaa, eikä kukaan ole täydellinen. Olet siis tervetullut valmennukseeni juuri sellaisena kuin olet, uskot vain itseesi niin pääset mihin vaan!

Koulutus

Hyvinvointi- sekä kuntosalivalmentaja ja Personal Trainer 02/2019 Trainer4You
Ravintovalmentaja 08/2021 Trainer4You

Varaa ilmainen pt-konsultaatio
Haluan, että minuun otetaan yhteyttä
Oletko jo EasyFitin asiakas?