Alle 18 vuoden iässä harrastin vielä säännöllisesti liikuntaa ja söin terveellisesti, kiitos äidin ja isän. Silloin kaikki oli kunnossa, minä ja kehoni. Kun 18 vuoden ikä lähestyi, toinen polveni ei enää kestänyt harrastustani ja muut asiat kiinnostivat enemmän. Muutin omaan kotiin ja lapsuuden kotiin jäi terveelliset elämäntavat.

Roskaruoka ja alkoholi alkoi tehdä tehtävänsä ja kilot alkoi salakavalasti asettumaan vyötärölle ja levittäytyä muuallekin kehoon. Monen vuoden parisuhde, joka alussa oli hyvä, loppui siihen, että toinen osapuoli lähti kauniimman ja hoikemman naisen mukaan, koska toisesta oli tullut vastenmielinen. Tämä viimeistään herätti katsomaan peiliin ihan kunnolla. 

Pikkuhiljaa aloin katsomaan, mitä laitan suuhuni ja yritin elää terveellisemmin. Muutamia kiloja sainkin itse tiputettua. Sitten palasin taas vanhoihin tapoihin, kunnes edellis kesänä elämääni saapui mies isolla M-kirjaimella.

Ensimmäistä kertaa aikuisiälläni joku oikeasti tuki, kuunteli, auttoi, rohkaisi ja kannustaa tänä päivänäkin. Hän hyväksyy mut tälläisenä, kuin olen, mutta ymmärtää, että minä haluan elää terveellisemmin ja näyttää kiinteämmältä, joten hän kertoi kuinka itse käy EasyFitillä treenaamassa ja rohkaisi minut mukaan. Nyt ensimmäistä kertaa yli 12 vuoteen mulla on salikortti ja olen löytänyt sen voimaannuttavan tunteen, kun treenit on tehty, enkä jaksaisi nousta lattialta.