EasyFit-yrittäjätarina: Jatta Sipola Personal trainerista yrittäjäksi Maailman vahvimman naisen tittelistä kisaava Jatta Sipola tuntee myös liikuntaa aloittelevien asiakkaiden haasteet. Rovaniemen EasyFitissä on tilaa monenlaisille liikunnan harrastajille. Kun Rovaniemen EasyFit avattiin vuonna 2015, Jatta Sipola työskenteli keskuksessa Personal Trainerina. Työssään hän tutustui niin kuntosalin toimintaan kuin sen asiakaskuntaankin. Keskuksen yksivuotissynttäreiden aikoihin Jatalle tarjottiin mahdollisuutta lähteä mukaan omalla osakkuudella franchising-yrittäjänä, ja Jatta tarttui tilaisuuteen. Kynnystä tähän madalsi ketjun edut, kuten vahva brändi, valmis toimintamalli ja luotettavat kumppanit. – Mietin vähän aikaa mahdollisia riskejä, mutta päädyin siihen, että franchising-yrittäjyys on hyvä jatkumo työlleni. Tässä työssä oppii tekemällä. Minulle on myös tärkeää, että saan tehdä töitä itselleni, Jatta toteaa. Jatta tekee edelleen salillaan ryhmäliikunta- ja PT-ohjauksia. Tämän lisäksi hän treenaa aktiivisesti itse. Hänen ensimmäinen lajinsa oli Crossfit, jonka hän aloitti vuonna 2019. Jo parin kisan jälkeen hänet houkuteltiin voimakisojen puolelle. Kohta hän jo voitti Lapin riskein -kisan kahteen otteeseen ja tuli kolmanneksi Suomen vahvimman naisen kisassa jatkaen kansainvälisille areenoille. Marraskuussa 2022 Jatta lähti Yhdysvaltoihin Floridaan tavoittelemaan Maailman vahvimman titteliä 28 naisen joukossa. Matka alkoi hurrikaanivaroituksella ja ulkonaliikkumiskiellolla, mutta kisat kuitenkin pidettiin. – Se kisa ei mennyt ihan putkeen, mutta oli hieno kokemus. Haluan ehdottomasti mukaan uudestaan ja tähtään seuraavaksi vuoden 2024 kisoihin. EasyFit sopii kaikille Nyt Jatta treenaa omalla EasyFit-salillaan. Rovaniemellä panostetaan voimailuvälineistöön ja kehitellään koko ajan lisää palveluja lajin ympärille. Jatta arvostaa sitä, että yrittäjänä hänellä on mahdollisuus vaikuttaa salin palveluihin ja välineistöön, vaikka keskus kuuluukin ketjuun. Rovaniemi oli ketjun ensimmäinen keskus, johon tehtiin toiminnallinen puoli kyykkytelineineen, vapaine painoineen, vihersuorineen ja Crossfit-treenaamiseen sopivine varusteineen. Keskuksessa käykin useita kilpaurheilijoita, kuten Snowcross-kelkkailijoita. Huippu-urheilijoiden ja SM-tason voimanaisten ja -miesten lisäksi Rovaniemen keskuksen asiakaskuntaan mahtuu monenlaista kuntoilijaa. – Meillä käy keski-ikäisiä, jotka kokeilevat onko kuntosali heidän juttunsa. Joukossa on kuntoutujia, joilla on tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Lisäksi on paljon ryhmäliikunnan harrastajia. Uutena asiakasryhmänä ovat nuoret, jotka tulevat harjoittelemaan yhdessä vanhemman kanssa puoleen hintaan, Jatta sanoo. EasyFit on kaiken kansan kuntosali, johon voi tulla tutustumaan ja harjoittelemaan matalalla kynnyksellä. Omasta aktiiviurastaan huolimatta Jatta pystyy hyvin asettumaan vasta-alkajien asemaan. Hän aloitti liikkumisen aikoinaan huonokuntoisena. – Harva asiakas treenaa kuten minä nyt. Suurin osa on hyvinvointiliikkujia ja aloittelijoita. Tiedän miltä heistä tuntuu, sillä olin viisitoista vuotta sitten itsekin ylipainoinen tupakoitsija. Sydäntäni lähellä on auttaa ihmisiä kohti parempaa ja terveempää elämää, Jatta kertoo. Vahvan naisen tasapainoilua Personal Trainerin ammatti on Jatan mielestä hyvä lähtökohta aloittaa kuntosaliyrittäjänä, vaikkei urheilutausta olekaan franchising-yrittäjyyden edellytys. – Jos itsellä on jonkinlaista liikuntataustaa, on helpompi ymmärtää omien asiakkaiden käyttäytymistä, Jatta toteaa. Entä onko urheilevan yrittäjän vaikeaa pitää työ ja vapaa-aika erillään, kun työkin liittyy liikuntaan? Työuupumuksenkin aiemmin kokenut Jatta on ottanut opikseen. Hän on löytänyt toimivan tasapainon oman treenaamisen ja työn välille. Hän vannoo selkeän päivärytmin nimiin. – Minua auttaa aikataulujen linjaaminen. Treenaan itse aamulla ennen työpäivän aloittamista tai jaan työpäivän niin, että treenaan välillä. Olen aina henkilökunnan tavoitettavissa, mutta pyrin tekemään työt töissä ja pitämään vapaa-ajan erikseen. Jatta suosittelee EasyFit-yrittäjyyttä henkilöille, jotka haluavat tehdä ”omannäköistä työtä” osana isoa yhteisöä. Ketjulta saa tukea ja yhteydenpito on tiivistä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei franchising-yrittäjäkään istu valmiiseen pöytään, vaan yrittäjän pitää tehdä aktiivista asiakashankintaa ja vaalia saavutettuja asiakassuhteita. Ota yhteyttä Onko sinunkin haaveesi toimia yrittäjänä liikunnan parissa? Älä jää odottamaan, vaan lue lisää. Tästä voi alkaa sinun EasyFit-tarinasi.