Toni ja Joni Ilmakari

 EasyFit-yrittäjätarina: Toni ja Joni Ilmakari

Kuntosaliyrittäjyys alkoi rakkaudesta lajiin

Toni ja Joni Ilmakari viihtyivät salilla niin hyvin, että he halusivat perustaa oman EasyFit-kuntosalin. Aina ei ole ollut helppoa, mutta kaikesta on selvitty ketjun ja perheen tuella.

Ilmakarin veljekset Toni ja Joni harrastivat liikuntaa jo lapsina. Toni pelasi ensin jääkiekkoa, jonka vaihtoi teini-iässä breakdanceen. Harrastuksesta tuli jopa työtä, ja Toni pääsi esiintymään Hartwall-areenalle Robinin keikalle ja muihin tapahtumiin. Pikkuveljen Jonin laji oli pitkään salibandy. Lisäksi molemmat Ilmakarit kävivät kuntosalilla. 

 

– Salilla käyminen oli ensin taustalla tukemassa yhtenä treenimuotona. Sitten se muuttui meillä molemmilla pääasialliseksi hommaksi, Toni kertoo.

Jonkin aikaa Tampereella asunut Toni työskenteli Personal Trainerina Nokian EasyFit-salilla ja kiinnostui franchising-yrittämisestä. TV:n yrittäjiä etsivässä viihdeohjelmassa oli varoiteltu, ettei kannattaisi ”vaihtaa omaa aikaa rahaksi”. Oman salin kanssa tulot eivät olisi sidoksissa pelkästään henkilökohtaiseen työaikaan, kuten esimerkiksi pelkkänä personal trainerina. 

– Nokian EasyFit-salin yrittäjäsisarusten Liisan ja Sannin tekeminen näytti hauskalta ja pääsin seuraamaan läheltä, miten heidän toimintansa rakentui. Tutustuin samalla ketjun toimintaan ja olin tavallaan jo sisäpiirissä. Niinpä soitin yhtenä iltana Jonille ja ehdotin, että pistetään oma sali pystyyn. Joni oli heti mukana.

Toni muutti takaisin Joensuuhun perustamaan salia veljensä kanssa. Myös heidän isänsä lähti osakkaaksi. Ilmakarit löysivät paikkansa erittäin kilpailulla markkina-alueella. Joensuun EasyFit on profiloitunut nuorten ja opiskelijoiden suosimaksi kuntosaliksi. Asiakaskunnasta noin 70 % on nuoria. Jopa 14–15-vuotiaat kaveriporukat viihtyvät, eikä ongelmia ole ollut.

 

– Meillä saa käydä huoltajan luvalla, mutta ilman vanhempaa. Niinhän muissakin liikuntaharrastuksissa käydään.

Yhteistyö toimii

Ilmakarit kiittävät franchising-yrittämisen etuja, kuten valmista verkkokauppaa, kampanjoita ja markkinointimateriaaleja. 

– Tukea ja apua saa aina kysyä. Tämä on ollut hyvä tapa aloittaa yrittäminen. Rahoituskuviotkin onnistuivat pankissa helpommin, kun oli ketjun puolesta näyttöä, että tämä toimii, Toni korostaa.

Ilmakarit saivat tehdä salin, joka vastaa heidän omia mieltymyksiään. Joensuun EasyFitillä on muutamia joogatunteja, mutta muuten ryhmäliikuntatunnit on jätetty suosiolla muille alueen keskuksille. Ilmakareilla on keskitytty bodausvälineisiin, ja salilla on paljon vapaita painoja, ristitaljoja ja vipuvarsia. Helposti ruuhkautuvia laitteita on tuplat, mutta mitään turhaa tavaraa ei ole.

Vaikeuksien kautta voittoon

Viime vuodet ovat olleet kovaa aikaa monelle yrittäjälle. Näin kokivat myös Ilmakarin veljekset. 

– Teimme vuonna 2019 isot remontit, eikä pressujen keskellä voinut treenata, joten kävijöitä oli vähän. Sitten alkoi koronahässäkkä. Se oli yhtä odottelua ja menimme kuin usvassa, Toni muistelee.

Ilmakarit selvisivät vaikeuksien yli ketjun ja perheen tuella Syksy 2022 toi tekemiseen valoa, ja nyt Joensuussakin taas hymyillään. 

 

– Aloitimme syksyllä tavallaan alusta ja lähdimme liikkeelle uudella mentaliteetilla. Nyt menee tosi hyvin. Saimme lunastettua laitteet omaksi ja isot kulut pois. Mieli on kevyt, Toni toteaa.

Jopa niin kevyt, että Ilmakareilla on jo suunnitteilla uusia investointeja ja muutoksia salille: ainakin enemmän treenitilaa ja uudistunut toiminnallinen alue näin alkuun!


Ota yhteyttä

Onko sinunkin haaveesi toimia yrittäjänä liikunnan parissa? Älä jää odottamaan, vaan lue lisää. Tästä voi alkaa sinun EasyFit-tarinasi.