Emilia Siitari Personal Trainer Motivaatio, tavoitteet tai punainen lanka hukassa hyvinvoinnin, ravinnon tai treenaamisen suhteen? Ei hätää, uskon, että voin auttaa sinua! Sosiaalisena, empatiakykyisenä ja yltiöpositiivisena ihmisenä koen yhdeksi elämäntehtäväkseni ihmisten auttamisen sekä hyvän olon ja energian levittämisen ympärilleni, ja tässä työssä pääsenkin hyvin toteuttamaan arvojani ja jakamaan osaamistani. Ihmiskehon ja mielen monimuotoisuus ja kapasiteetti kiehtoo minua ja niinpä opiskelenkin jatkuvasti lisää aiheesta! Itselläni on kilpataustaa esimerkiksi toiminnallisen harjoittelun ja painonnoston puolelta ja niinpä valmentajana tykkään kannustaa asiakkaitani haastamaan itseään pois mukavuusalueelta omia rajojaan kuunnellen kehittyäkseen ja päästäkseen kohti tavoitteitaan. Mutta vaikka pepun pyöreys ja fyysinen kapasiteetti onkin mahtavia juttuja, niin ei niistä ole iloa, mikäli ihminen voi henkisesti huonosti. Siksipä valmennussuhteissani ei paineta aina laikka punaisena salilla, vaan fyysisen kunnon lisäksi annetaan tilaa ja palikoita myös henkisen hyvinvoinnin ja optimaalisen palautumisen kehittämiseksi ja tueksi. Olen helposti lähestyttävä ja rento tyyppi ja autan sinua mielelläni kaikissa hyvinvointiin ja treenaamiseen liittyvissä asioissa. Koulutus Hyvinvointivalmentaja ja Persona ltrainer (Trainer4You) FasciaMethod-ohjaaja PowerMethod-voimavalmentaja PilatesFlow-ohjaaja (Aplico) Luontoliikunnan edistäjä AT Vierumäki (kesken) Varaa ilmainen pt-konsultaatio Nimi Ikä Puhelin Sähköposti Haluan, että minuun otetaan yhteyttä Sähköpostitse Puhelimitse Oletko jo EasyFitin asiakas? Kyllä En Valitse toimipiste - Valitse -Espoo - NihtisiltaHelsinki - HerttoniemiHelsinki - KaariHelsinki - KalasatamaHelsinki - LauttasaariHelsinki - PasilaHelsinki - PitäjänmäkiHelsinki - RuoholahtiHelsinki - TöölöHelsinki - VuosaariIdeapark – LempääläJärvenpääJoensuuKajaaniKemiKeravaKotkaKouvolaLahtiMikkeli - SetriMustasaari - SepänkyläNokiaPorvooRaisioRovaniemiSavonlinnaSeinäjokiVaasa CityVantaa - Rekola Valitse valmentaja - Valitse -Tomi RiionheimoMarika YlilahtiMira PiirainenRami RinneJaakko HautalaValle ViertolaBelkys BarriosIiro SallinenEetu MalliJenniina LamminpohjaLinda WeckströmKristiina KriisaMika HagelbergHenkka HyttinenJoel VirtaSatu SalorinneViivi WinqvistMatti OvaskaJatta SipolaToni IlmakariRiikka HautalaJohnny NguyenJane PokkinenTiina KovalainenKalle TolsaDawda "King-David" BadjieAleksi MäkinenJoona HaavistoHeidi AlarvoJuuso KaukelinJenni HolopainenJani KuruJenni NickbergKati TurunenMalin HavilaJoel InnanenIda HuldinMarko ViitanenKati JokinenIda RaekorpiKimberly McYnenPT SariArttu PakkanenDriton ShalaNina IngvesMilla LehikoinenPT MilsseJohanna LeppämäkiJulianna PajukkoPT SariEmilia SiitariPetriina TaavitsainenSirpa LaineOlivia LaineSemi AaltonenNiina HaverinenSatu PortimoPirjo SeilonenMatti MartikainenSatu PulkkinenPhilippe NkansiPasi KarlssonAnne BjörkstenVeera NivaAleksi HakariPT MilsseBrita Bayer-HietalaJarno AhonenMikaela LonnqvistNatalia KirjavainenLauren AaltioMohamed MassoudMika HagelbergToni LarjorantaIrina NyassiRaija KulmalaElmo KärkiSonja SeppäläSari Kangas Lisätietoja / Kysymyksiä