Kati Turunen Keskusvastaava Personal Trainer Työsarkaa kuntosalimaailmasta minulla on takana kaikkiaan 10 vuotta, josta noin 8 vuotta ohjaus- ja valmennustyötä, mm. saliharjoittelun, painonpudotuksen, sekä ryhmä- ja yksilöohjauksen parissa. Valmentajana haluan ottaa asiakkaan kokonaisuutena huomioon. Elämäntapamuutoksen tulee sopia Sinun arkeen ja elämään, ei lisätä siihen stressiä ja painetta. Oman tavoitteen saavuttaminen vaatii mm. suunnittelua, järjestelmällistä työtä, osatavotteita, mutta myös ohjausta ja mukautumista silloin kun arkeen tulee muutoksia, jotta matka kohti tavoitetta säilyisi ja tavoitteen saavuttamisen jälkeen opituista asioista muodostuisi elämäntapa. Vahvuuksia valmentamisessa, sekä ohjaustyössä minulla Liikunnan aloittaminen, terveyttä-ja hyvinvointia tukeva liikunta, painonpudotus, kehonmuokkaus, kiinteytyminen ja ravinto. Jokaisella on aina ikioma tavoite, oli se pieni tai iso. Toisinaan jaksamisen ja hyvinvoinnin parantamiseen tarvitaan vain pieni korjausliike, joillakin tavoitteena voi olla suurempi muutos! Niin tai näin, muutos lähtee aina siitä ensimmäisestä askeleesta. Koulutus Kuntosalivalmentaja, Liikunnan Ammattitutkinto, Urheiluopistojen hyväksymä Personal trainer, Hyvinvointivalmentaja Erikoisala Liikunnan aloitus, Painonpudotus, Ruokavalioremontit, Kiinteytys ja Kehonmuokkaus Varaa ilmainen pt-konsultaatio Nimi Ikä Puhelin Sähköposti Haluan, että minuun otetaan yhteyttä Sähköpostitse Puhelimitse Oletko jo EasyFitin asiakas? Kyllä En Valitse toimipiste - Valitse -Espoo - NihtisiltaHelsinki - HerttoniemiHelsinki - KaariHelsinki - KalasatamaHelsinki - LauttasaariHelsinki - PasilaHelsinki - PitäjänmäkiHelsinki - RuoholahtiHelsinki - TöölöHelsinki - VuosaariIdeapark – LempääläJärvenpääJoensuuKajaaniKemiKeravaKotkaKouvolaLahtiMikkeli - SetriMustasaari - SepänkyläNokiaPorvooRaisioRovaniemiSavonlinnaSeinäjokiVaasa CityVantaa - Rekola Valitse valmentaja - Valitse -Tomi RiionheimoMarika YlilahtiMira PiirainenRami RinneJaakko HautalaValle ViertolaBelkys BarriosIiro SallinenEetu MalliJenniina LamminpohjaLinda WeckströmKristiina KriisaMika HagelbergHenkka HyttinenJoel VirtaSatu SalorinneViivi WinqvistMatti OvaskaJatta SipolaToni IlmakariRiikka HautalaJohnny NguyenJane PokkinenTiina KovalainenKalle TolsaDawda "King-David" BadjieAleksi MäkinenJoona HaavistoHeidi AlarvoJuuso KaukelinJenni HolopainenJani KuruJenni NickbergKati TurunenMalin HavilaJoel InnanenIda HuldinMarko ViitanenKati JokinenIda RaekorpiKimberly McYnenPT SariArttu PakkanenDriton ShalaNina IngvesMilla LehikoinenPT MilsseJohanna LeppämäkiJulianna PajukkoPT SariEmilia SiitariPetriina TaavitsainenSirpa LaineOlivia LaineSemi AaltonenNiina HaverinenSatu PortimoPirjo SeilonenMatti MartikainenSatu PulkkinenPhilippe NkansiPasi KarlssonAnne BjörkstenVeera NivaAleksi HakariPT MilsseBrita Bayer-HietalaJarno AhonenMikaela LonnqvistNatalia KirjavainenLauren AaltioMohamed MassoudMika HagelbergToni LarjorantaIrina NyassiRaija KulmalaElmo KärkiSonja SeppäläSari Kangas Lisätietoja / Kysymyksiä