Naisten hyvinvointiopas: 5 tärkeintä vinkkiä naiselle hyvinvointiin

7.5.2019 07:45

Naisen hyvinvointi ei ole yhteinen nimittäjä, vaan jokaisen naisen henkilökohtaisesti kokema, subjektiivinen tuntemus omasta olosta ja tilanteesta. Vaikka mitään yleispäteviä ohjeita ei voidakaan tarjota, on kuitenkin olemassa toimenpiteitä, joilla jokainen nainen voi parantaa hyvinvointiaan ja kohentaa oloaan. Tärkeintä onkin priorisoida niiden tärkeysjärjestys itselleen sopivaksi ja soveltaa ohjeita omaan arkeensa sekä elämäänsä sopiviksi. 

Kaikkia muuttujia ja muutoksia ei kannata nostaa prioriteettilistansa kärkeen kerralla, vaan pohdi sekä päätä, mihin haluat ensin paukkujasi laittaa. Kun olet onnistunut muutoksessa 1-2 osatekijän kohdalla, voit ryhtyä toimenpiteisiin seuraavien muuttujien kohdalla. Tärkeintä onkin päättää, mikä on se ”kulmakivitapa”, johon vaikuttamalla muutkin muutokset toteutuvat kuin itsestään, ilman suurempaa pakottamista ja ponnistelua. Ohessa viisi tärkeää vinkkiä Sinulle kokonaisvaltaisen hyvinvointisi edistämiseksi:

1. Lataa itseesi hyvinvointienergiaa

Määrällisesti sekä tehollisesti suuri annos liikuntaa ja niukkaenerginen ruokavalio eivät sovi yhteen. Jos liikut paljon ja kovalla teholla, on sinun myös syötävä runsaasti. Onkin tärkeää ymmärtää, että palautuakseen, kehittyäkseen ja kiinteytyäkseen henkilön on useimmiten lisättävä aktiivisuuttaan, liikuttava laadukkaammin ja syötävä runsaammin, mutta fiksummin.
Jos liikunta ja dieettaaminen saavat sinut väsyneemmäksi, kiukkuisemmaksi ja passiivisemmaksi, olet väärällä tiellä. Jos taas koet saavasi liikunnasta ja ravinnosta lisää aktivoivaa energiaa, on suunta oikea, jolla kannattaa jatkaa.

2. Opettele rento suhtautuminen syömiseen

Erään tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista ainoastaan 16 % ei koe syyllisyyden tunteita syömistä kohtaan. Käänteisesti siis 84 % naisista kokee syömisen jollain tapaa huonontavan omaa hyvinvointiaan ja kehonkuvaansa. On toki totta, että valinnoista riippuen jokainen suupala voi rakentaa tai nakertaa henkilön terveyttä, suorituskykyä ja kehonkoostumusta, mutta silti – syömisen pitäisi olla myönteinen, odotettu ja välttämätön toimenpide.
Paras tapa romuttaa omia uskomuksia ja parantaa suhdettaan syömiseen on lisätä omaa tietouttaan. Luota viralliseen, tutkittuun tietoon, älä jonkun henkilön kokemusperäisiin mielipiteisiin. Kun tiedät ja ymmärrät enemmän, voit ottaa rennommin ja vapaudut uskomusten rajoittavista vaikutuksista.

3. Hae liikunnasta kokemuksellisuutta, älä kurjuutta

Myös liikunnan harrastamiseen liittyy useita vääristyneitä uskomuksia. Yksi niistä liittyy liikunnan tehoon ja siihen, että kurjuuden kokemus kertoo liikunnan tehosta. Valtaosa kuntoilijoita liikkuukin aivan liian korkeilla tehoilla hyviä tuloksia saavuttaakseen. Lisäksi kovatehoisella liikunnalla on myös loukkaantumisia sekä rasitusvammoja lisäävä vaikutuksensa.
Pyri lisäämään liikunnan iloa ja hyvinvointiasi hakemalla treenaamisesta kokemuksellisia merkityksiä itsesi rääkkäämisen sijaan. Nauti liikunnan aikaisesta tuntemuksesta, älä pelkästään treenin jälkeisestä ”vihdoin se loppui” –olotilasta. Kokeile uusia ryhmäliikuntamuotoja, ulkoliikuntalajeja ja harjoitusmenetelmiä sekä liikkeitä ja laitteita kuntosalilla.

4. Opettele sanomaan EI!

Mieti aina kun sanot kyllä, mille kaikelle sanot samalla ei! Jotta voit olla mieliksi ja avuksi muille, on Sinulla oltava itselläsi ensin energiaa ja syytä hymyyn. Jos asetat aina itsesi jonon viimeiseksi ja palvelet muita oman hyvinvointisi kustannuksella, on edessä loiva tai hieman jyrkempikin alamäki. Katkeruus kertyy siinä missä kiitollisuuskin. Kiitollisuudesta vain on huomattavasti helpompi ammentaa ja jakaa hyvää mieltä sekä oloa muillekin osapuolille.

5. Opettele olemaan epätäydellinen

Sinua ei mitata sillä, miten tehokas olet. Eikä ainainen touhuaminen paranna kenenkään hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Välillä on itseasiassa hyvä olla tekemättä mitään. Tylsyys ja turhautuminen ovat nekin toivottuja ja luovuutta lisääviä tunteita, ainakin aina silloin tällöin.
Eikä aina tarvitse onnistua täydellisesti. Hyvä tai kohtuullinenkin suoritus ovat joskus toivottuja lopputuloksia. Jos kakkupohja lässähtää uunissa, niin pursota vain lisää kermavaahtoa päälle ja jos bad hair day osuu kohdalle, niin kukkamekko vain päälle ja menoksi! Hymyllä, hyvällä fiiliksellä ja rennolla asenteella hyvinvointikin kohenee, täydellisyyteen pyrkimisen sijaan, paljon paremmin!

Ja muista, että juuri epätäydellisyyden hyväksyminen tekee Sinusta täydellisen!

Lue myös nämä