Golfarin kuntotreeni – kausi loppuu, kuntoilu alkaa 10.10.2018 19:25 Varsinainen golfin peluu ei juurikaan kehitä lajissa vaadittavia fyysisiä ominaisuuksia. Oheisharjoittelun merkitys korostuu myös lajikauden lyhyyden vuoksi. Vuodesta reilu puolikas on aikaa, jolloin kentille ei pääse pelaamaan. Tällöin harjoittelun on hyvä painottua pelissä vaadittavien kunto-ominaisuuksien kehittämiseen, jotta seuraava kausi voi olla edellistäkin nautinnollisempi ja tuloksekkaampi. Golfin positiiviset terveysvaikutukset Tiesitkö, että pelaaja kävelee yhden golfkierroksen aikana keskimäärin 8,2 km. Tämä reippailu yhdessä lyöntisuoritusten sekä golfkärryjen vetämisen tai kantobägin kantamisen kanssa kuluttaa paljon energiaa, keskimäärin n. 1200-1800 kcal/ golfkierros, joten liikunnaksi golfia voi siis hyvällä omalla tunnolla kutsua. Teho ja vauhti eivät kuitenkaan ole riittäviä kohottaakseen kuntoasi pelkällä pelaamisella. Se täytyy tehdä peliaikojen ulkopuolella. Koska golfkierros kestää 4-5 tuntia, asettaa se kestävyyskunnolle omat vaatimuksensa. Kun kestävyyttä on riittävästi reservissä, pysyy peliasento ja keskittyminen kasassa kierroksen viimeisille väylille saakka. On myös hyvä tietää, että kaikki yksittäisen lyönnin vaiheet toistuvat yhden golfkierroksen aikana jopa 100-150 kertaa (harjoitusswingit mukaan lukien), joten kestävyyskunnon lisäksi myös lihaskunnon tulee olla lajin edellyttämällä tasolla. Golf on mitä parhainta terveysliikuntaa. Kaksi-kolme kierrosta viikossa pelaavien golfareiden vyötärön ja olkavarren rasvapoimut saattavat ohentua jopa kymmenyksen pelikauden aikana. Myös kävelykestävyys paranee ja keskimääräinen sydämen syke laskee tutkimusten mukaan jopa viisi lyöntiä minuutissa, jolloin elimistön kyky toimia tavallisessa arkirasituksessa paranee. Koska golf on rasitustasoltaan kevyttä tai hieman rasittavaa liikuntaa, on sillä myönteisiä vaikutuksia myös verenpaineeseen sekä kolesteroliin. Tutkimusten mukaan hyvä kolesteroli lisääntyy pelikauden aikana keskimäärin viisi prosenttia ja huono kolesteroli sekä triglyseridit laskevat saman verran. Paranna peliäsi fysiikkaan panostamalla Vaikka golf on hyvä terveysliikuntamuoto, ei pelikauden aikana saavutetut terveysvaikutukset kestä seuraavaan kauteen asti ilman säännöllistä kuntoliikuntaa myös talvikaudella. Koska pelikausien välinen aika on yleensä itse pelikautta pidempi, on hyvä suunnitella omaa kuntoharjoittelua myös sen ulkopuolelle. Golfin pelaaminen vaatii hyvää kestävyyskuntoa, lihaskuntoa, kestävyyttä, lihastasapainoa ja liikkuvuutta. Monen golfarin kierros saattaa hajota kierroksen loppupuolella, koska keskittyminen häiriintyy energian vähyyden sekä hapenkuljetuselimistön kunnon heikkouden johdosta. Keskittymiskykyyn vaikuttavat monet erilaiset tekijät, eikä varmasti vähiten fyysinen kunto. Eri tutkimusten mukaan 40-60% golfaajista kärsii huonosta fyysisestä kunnosta, joka haittaa tai jopa estää normaalin pelaamisen. Parempi kunto = rennompi suoritus Heikon lihaskunnon sekä –tasapainon seurauksena myös rasitusvammojen määrä kasvaa. Mikäli huomaat pelikauden aikana kipeyttä selässä tai vaivoja lonkan alueella tai hartiaseudulla, on oletettavaa, että käytät näiden alueiden lihaksia joko liian vähän tai yksipuolisesti. Siksi olisikin järkevää ja myös tehokasta kehittää fyysistä kuntoa. Oma kehosi usein kertoo, kun se vaatii huoltoa tai harjoitusta. Yleensä juuri silloin kun fyysinen aktiivisuus tuntuu vastenmielisimmältä, tarvitsemme sitä kaikkein eniten. Kun fysiikka on hyvällä tasolla, pystyt tekemään tasaisia, hyviä suorituksia kierroksen ajan käyttämättä siihen liikaa energiaa. Lihakset toimivat oikeassa järjestyksessä rennosti, eivätkä estä kireydellään tasapainoista suoritusta. Lajinomaisuudella lisää motivaatiota Tiesitkö, että golfari voi lisätä svinginsä pituutta jopa parikymmentä metriä pelkästään liikkuvuuttaan parantamalla. Erilaiset selkärangan, lantion ja olkanivelen liikkuvuutta parantavat harjoitteet tekevät lyönnistä laajemman, rennomman sekä tehokkaamman. Kun liikkuvuuden lisäksi harjoitetaan vielä lihaskuntoakin, on voimaa reservissä, eikä lyönnistä tule väkinäisen kulmikas. Hyvä kestävyyskunto mahdollistaa stanssin ja koko liikesuorituksen pysymisen mahdollisimman identtisenä koko golf –kierroksen ajan. Hyväkuntoisen henkilön keskittyminen säilyy skarpina aina kierroksen viimeisille väylille saakka, jolloin pelaaminen voi olla nautinnollista ja tuloksekasta. EasyFit personal trainerit osaavat laatia sinulle lajinomaisen ja laadukkaan harjoitusohjelman golf –kuntosi parantamiseen. Kartoita itsellesi sopivin personal trainer kotisivuiltamme tai oman kuntokeskuksesi valmentajaseinältä. Ota häneen rohkeasti yhteyttä testitreenin tai veloituksettoman liikuntaneuvonta-ajan sopiaksenne. Tagit personal trainer treeni hyvinvointi liikunta golf Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää