Miten pukeutua kuntosalille? 6.3.2024 08:00 Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto marssia urheiluliikkeeseen ja päivittää kaikki treenivaatteet? Mitä kannattaa hankkia, jos on suuntaamassa kuntosalille ensimmäistä kertaa? Entä mikä treenivaatemuoti? Löydä itsellesi toimivat treenivaatteet Kehtaako salilla näyttäytyä vanhoissa collegehousuissa ja kulahtaneessa t-paidassa? Vastaus on: ehdottomasti kehtaa! Salille kannattaa tulla sellaisissa vaatteissa, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. Tärkeintä on nimenomaan mukavuus ja vaatteiden toimivuus. Treenaamaan tullessa kannattaakin pukea joustavat, kevyet ja hengittävät vaatteet, jotka tuntuvat päällä mukavilta, etkä joudu keskittymään päällä oleviin vaatteisiin treenin aikana. Paksut collegehousut tai hengittämätön kangas eivät välttämättä ole sen kaikista paras vaihtoehto kovaan hikitreeniin. Myöskään joustamattomat vaatteet eivät toimi, sillä ne rajoittavat liikkuvuutta. Kiinnitä huomiota myös alusvaatteisiin. Liikkumiseen sopivat kaikista parhaiten ohuet, ihonmyötäiset alushousut. Naisten kannattaa panostaa hyviin, sopivan tukeviin treeniliiveihin. Kehonhuoltoon ja joogaan riittää kevyt tuki, kuntosalilla toimivat keskitukevat liivit, kun taas HIIT-treeniin ja juoksumatolle kannattaa hankkia erittäin tukevat versiot. Merkillä väliä? Treenivaatteiden hintalapulla ei myöskään ole mitään merkitystä. Kalliit treenitrikoot voivat toki olla samaan aikaan hyvännäköiset, mukavat ja toimivat, mutta yhtä hyvin pärjää myös markettimerkin jumppahousuissa. Erilaisia treenivaatemerkkejä löytyy lukuisia ja monella treenaajalla on oma suosikkimerkkinsä treenivaatteiden osalta. Itselleen täydellisesti istuvat treenivaatteet löytää kuitenkin vain kokeilemalla. Oma vaatekaappi avuksi Kun olet aloittamassa kuntosali- tai ryhmäliikuntaharrastusta, kannattaa kurkata ensimmäisenä omaan vaatekaappiin. Mikäli sieltä löytyy jo valmiina treenaamiseen sopivia vaatteita, ei niitä kannata ensimmäisenä lähteä hankkimaan. Kengät Alussa vaatteita tärkeämpi hankinta on sisällä liikkumiseen sopivat kengät. Monipuoliseen salitreeniin kengiksi sopii hyvin lähes mitkä tahansa urheiluun tarkoitetut sisäkengät. Mikäli aiot harrastaa erityisesti painonnostoa tai ryhmäliikuntaa, valitse kengät urheiluliikkeessä myyjän avulla tarpeesi mukaan. Jalkineissa trendinä on viime vuosina nostanut päätään paljasjalkakengät, joihin kannattaa tutustua erityisesti, mikäli jalkaterissä tai varpaissa on kiputiloja tai virheasentoja. Paljain jaloin salilla ei sovi kuitenkaan kulkea, vaan kuntosalilla tulee aina olla treenikengät jalassa hygienia- ja viihtyvyyssyistä. Joillakin rauhallisilla ryhmäliikuntatunneilla, kuten joogassa ollaan toisinaan ohjatusti ilman kenkiä. Malttia hankintoihin Treenivauhtiin päästyä voi alkaa pohtia tarkemmin, millaisissa vaatteissa haluaa liikkua. Tuleeko nykyisissä liian kuuma, hankaako jokin sauma tai joutuuko koko ajan asettelemaan vaatteita uudelleen. Kiinnitä juuri näihin asioihin huomiota uusia treenivaatteita hankkiessasi. Kun sovitat treenivaatteita, tee muutama hyppy, kyykky tai muu treeniliike, jotta tunnet, miten vaatteet toimivat treenatessa. Tämän hetken treenimuoti Tällä hetkellä treenivaatemuodissa on nähtävissä 90- ja 00-lukujen uusi tuleminen. Erilaiset verkkapuvut ja leveälahkeiset treenitrikoot ovat tehneet paluun ja niitä näkee käytettävän kuntosalin lisäksi myös arkivaatteina. Yksi, todennäköisesti jäädäkseen tullut ilmiö on mukavuuden, toimivuuden ja estetiikan yhdistelmä. Enää ei riitä, että treenivaatteet näyttävät hyvälle, vaan niiden on myös oltava mukavia päällä ja toimittava tarkoituksessaan eli treenaamisessa. Naisten treenivaatteissa saumattomat tai monille tutummin seamless-treenivaatteet ovat olleet pinnalla jo muutaman vuoden. Niissä yhdistyy nimenomaan mukavuus, toimivuus ja esteettisyys. Lähes kaikkia vaatekappaleita on saatavilla saumattomina: treenitrikoot, paidat, treeniliivit ja alushousutkin voivat olla saumattomia. Treenihousuissa suosionsa ovat säilyttäneet korkeavyötäröiset treenitrikoot. Treenipaidoissa pinnalla ovat niin tyköistuvat cropatut topit kuin ylisuuret t-paidat. Kesällä treenataan taas kevyemmin jopa biker shortseissa ja treeniliiveissä. Miesten treenivaatteissa muoti-ilmiöt eivät näy yhtä selvästi. Housujen osalta pintansa ovat pitäneet niin treenishortsit kuin collegehousut. Miehet pukeutuvat salille tullessaan mieluiten puuvillaiseen tai tekniseen t-paitaan. Mitä tarvitset salille? Treenipaita: lyhyt- tai pitkähihainen tekninen paita tai kevyempään treenaamiseen puuvillapaita. Treenihousut: pitkät tai lyhyet treenitrikoot, shortsit tai kevyempään treenaamiseen college-housut. Kengät: sisäliikuntakengät Alusvaatteet: hiertämättömät alushousut ja naisille riittävän tukevat treeniliivit Muista myös: sukat, juomapullo ja treenipyyhe Tagit kuntosali kuntosaliharjoittelu treeni treenivaatteet Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää