Ikäystävällinen ympäristö liikuttaa 26.1.2022 08:00 Kirjoittanut: Johanna Huiko-Lahtinen, Geronomi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu & Tanja Marjomaa, Geronomi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu Monipuolisen liikunnan hyödyt eri-ikäisten ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä on osoitettu useissa tutkimuksissa. Selvitimme, millainen liikuntakeskus innostaa liikkumaan, jotta aktiivinen fyysinen harjoittelu jatkuisi mahdollisimman pitkään myös ikävuosien karttuessa. Viime vuosikymmeninä ikänormien merkitys on vähentynyt ja entistä useampi ikääntyvä haluaa elää omannäköistä elämää hyvinvoinnistaan huolehtien. Ikääntyminen itsessään ei ole este fyysisen harjoittelun aloittamiselle ja siihen sitoutumiselle. Säännöllisellä ja tavoitteellisella harjoittelulla voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia vielä hyvin iäkkäänäkin. Eri liikuntamuotojen yhdisteleminen ja paikallaanolon välttäminen edistävät tutkitusti terveyttä ja hyvinvointia. Monipuolisella liikuntaharjoittelulla jokainen voi merkittävästi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa muun muassa fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen ja sosiaalisen toimintakyvyn osa-alueilla. Liikunta vähentää myös sairastavuuden ja muistihäiriöiden riskiä. Tieto terveyden edistämisen keinoista lisää aktiivisuutta Aiemmin omaksuttu liikunnallinen elämäntapa tukee liikunnan jatkumista myös ikääntyessä. Ajankohtainen tieto erilaisista mahdollisuuksista edistää omaa hyvinvointia innostaa liikkumaan suositusten mukaisesti ja auttaa tunnistamaan liikunnalla saavutettuja hyötyjä. Eri liikuntamuotoja ja riittävästi vaihtelua sisältävä harjoittelu ylläpitää liikuntamotivaatiota. Perusteltu ja yksilöllisesti suunniteltu harjoitusohjelma lisää motivaatiota niin yksilövalmennuksissa kuin ryhmäliikunnassa. Esimerkiksi ryhmäliikuntatuntien ja kuntosaliharjoittelun yhdistäminen osaksi harjoittelusuunnitelmaa tekee harjoittelusta monipuolista ja innostavaa. Ryhmämuotoinen harjoittelu lisää myös sosiaalista vuorovaikutusta ja tarjoaa mahdollisuuden noudattaa liikkumisen suosituksia itselle mieluisalla tavalla. Sosiaalisten kontaktien ja vuorovaikutuksen merkitys liikuntamotivaation ylläpitämiselle ilmenee monin tavoin. Useimmille on tärkeää, että he kokevat itsensä tervetulleeksi ja olonsa turvalliseksi liikuntakeskuksessa. Muut kanssaharjoittelijat ja ystävällinen ilmapiiri ovat mielialaa kohentavia tekijöitä. Etenkin iäkkäämmät harjoittelijat kaipaavat usein yhteisön kannustusta ja tukea harjoittelulleen. Hyvät käytöstavat kuten tervehtiminen ja ystävällinen hymy sekä ymmärtäväinen suhtautuminen muihin ihmisiin olivat asioita, joita arvostetaan. Säännöllinen harjoittelu lisää hyvinvointia ja pitää mielen vireänä Liikunnasta seuraava hyvän olon tunne kehollisena tai psyykkisenä kokemuksena on monille liikkeelle saava voima. Mielialan ja vireystilan paraneminen innostavat liikkumaan enemmän. Moni kokee liikunnan hyödyt päivittäisessä elämässään. Säännöllinen liikuntaharjoittelu tukee fyysistä toimintakykyä, lisää hyvinvointia ja piristää mieltä. Se myös antaa vapauksia muun muassa ruokavalion suhteen, kun liikunta on tärkeä osa painonhallintaa. Liikkumisen hyödyt ovat monin tavoin mitattavissa peilin ja vaa’an lisäksi myös muun muassa verenpaineen ja rasva-arvojen osalta. Harjoittelun edistymisen seuraaminen ja näkyvien tulosten saavuttaminen lisää siis mielenkiintoa harjoitteluun. Motivaation säilymistä voidaan tukea mittaamalla harjoittelun edistymistä ja siitä saatua hyötyä säännöllisesti esimerkiksi kuntotesteillä. Liikuntaharrastustaan aloittelevat ikääntyvät harjoittelijat hyötyvät usein myös pitemmistä perehdyttämisjaksoista, jolloin liikuntakeskuksen runsas laite- ja palveluvalikoima tulevat tutuiksi ja harjoitteluun saa riittävää varmuutta. Aluksi harjoittelu voi tuntua haastavalta, mutta ohjaajien ja muiden harjoittelijoiden kannustus sekä rento ilmapiiri tekevät harjoittelusta myönteisen kokemuksen ja auttaa huomaamaan pienenkin edistymisen. Aktiivinen elämäntapa tukee hyvää ikääntymistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Harjoittelu liikuntakeskuksessa edistää fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista toimintakykyä. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Huiko-Lahtinen, Johanna & Marjomaa, Tanja 2021. Ikäystävällinen ympäristö. Liikuntakeskukset ikääntyvien ihmisten terveyttä edistämässä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tagit liikunta kuntosali kuntoilu hyvinvointi kokonaisvaltainen hyvinvointi Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää