Stressaako joulu - kokeile jotain uutta perinteiden sijaan 15.12.2020 12:00 Perinteet ovat tärkeä osa joulua ja perinteitä pyritään kunnioittamaan vuodesta toiseen. Mutta aiheuttaako tarkka perinteiden noudattaminen enemmän stressiä kuin iloa? Mitä jos kokeilisit tänä jouluna rikkoa perinteitä ja tehdä jotain uutta ja erilaista? Tässä vinkkejä, kuinka voit vähentää joulustressiä ja tehdä jotain perinteistä poikkeavaa. Stressaako lahjojen hankkiminen? Mitä jos et tänä vuonna hankkisikaan lahjoja etukäteen, vaan jälkikäteen? Askartele läheisillesi lahjakortit, joilla lahjan saaja saa itse päättää, mihin lahjakortin käyttää. Tällöin lahjakortin saaja voi itse päättää, mitä todella tarvitsisi tai haluaisi. Voit asettaa lahjalle enimmäisarvon eli paljonko lahja saa maksaa. Jos uusien tavaroiden hankkiminen ei houkuta, voit rajata lahjakortin koskemaan vain palveluita. Tällöin lahjakortin saaja voi käyttää lahjan esimerkiksi leffailtaan kanssasi, ravintolaillalliseen, hierontaan tai hemmotteluhoitoon. Stressaako kodin koristelu ja jouluvalot? Pohditko, milloin on oikea aika ottaa joulukoristeet esille ja virittää jouluvaloja? Voit aloittaa joulutunnelman luonnin, kun se tuntuu itsestäsi mukavalta. Ota joulukoristeet esille ja aloita joulutunnelman luominen pikkuhiljaa. Jouluvalojen sijaan voit ajatella valoja enemmän pimeyden katkottajina ja tunnelman luojina. Ota koko perhe tai ystävät mukaan joulutunnelman luomiseen. Voitte yhdessä pohtia, mihin koristeet asetellaan. Jos taas joulukoristeet eivät ole sinun juttu, voit hyvällä omatunnolla olla koristelematta kotiasi. Joulukoristeet voit myös ottaa pois, kun se tuntuu itsestä mukavalta. Joululle ei oikeasti ole aikarajoja. Stressaako liiallinen herkuttelu ja suklaan syöminen? Tuleeko joka joulu syötyä liikaa herkkuja ja suklaata? Mitä jos tänä vuonna ajattelisit asian eri tavalla. Kokeile olla ostamatta jouluherkkuja ja -suklaata itse, vaan nauti herkuista silloin, kun niitä tarjotaan sinulle tai saat niitä lahjaksi. Jos saat lahjaksi liikaa makeisia, jätä itsellesi vain omat lempparit ja anna loput eteenpäin. Voit myös laittaa ylimääräiset herkut talteen kaapin pohjalle, jolloin voit nauttia niistä myöhemmin. Stressaako jouluruokien valmistaminen? Rakastatko jouluruokaa? Onko perinteenäsi nauttia runsaasta joulupöydästä aattoiltana? Mitä jos tarjoilisit perinteiset jouluruoat tänä vuonna uudella tavalla? Tässä muutama vinkki uudenlaiseen jouluruokailuun. Jouluun kuuluu perinteisesti riisipuuro. Perinteisen puuron sijaan riisipuurosta voi valmistaa esimerkiksi vanukasta, joka sopii loistavasti esimerkiksi jälkiruoaksi. Hyviä ohjeita löytyy googlettamalla Viktorian vanukas. Aattoillaksi tulee perinteisesti valmistettua paljon erilaisia perinneruokia. Mitä jos suunnittelisin tänä jouluna aattoillaksi esimerkiksi kolmen tai neljän ruokalajin menun? Valitse rakkaimmat jouluruoat ja tarjoile ne lautasannoksina. Tällöin ruokaa ei tule syötyä liikaa, mutta saat silti nauttia perinteisistä jouluruoista. Entä miltä kuulostaisi joulupäivän brunssi? Jos mielesi tekee syödä runsaasti, tee tällä kertaa runsas buffet-kattaus joulupäivän aamulle. Nauttikaa brunssilla esimerkiksi ylijääneestä riisipuurosta tehtyjä riisipiirakoita, kauden hedelmiä ja muita jouluisia herkkuja. Stressaako tiukka aikataulu? Tuntuuko, että joulun aikataulu on joka kerta niin tiukka, ettet ehdi nauttia itse joulusta? Listaa ylös asiat ja askareet, joita perinteisesti teet jouluna. Pohdi sen jälkeen, mitkä näistä asioista haluat ehdottomasti säilyttää joulussa ja mitkä taas voi jättää kokonaan tekemättä. Entä voisiko jotkin askareet siirtää aatonaatolle, joulupäivälle tai vaikka Tapaninpäivään? Onko kaikki asiat hoidettava itse vai voisitko jakaa niitä tehtäväksi muille? Mieti myös, ketä varten teet asioita? Pyri pääsemään joulun aikataulutuksesta eroon. Älä aseta itselle liian tiukkoja aikatauluja tai tehtävälistoja. Keskity ennemmin nauttimaan joulusta ja tee asioita fiiliksen mukaan. Kokeile esimerkiksi, miltä tuntuisi käydä aattoaamuna treenaamassa tai lenkillä koko jouluseurueen kanssa. Pieni liikuntahetki vähentää stressiä ja rentouttaa mieltä. Järjestäkää viihdyttävä pelihetki ja puuhastelkaa yhdessä muuta rentouttavaa. Kokeile keksiä jotain täysin uutta tekemistä. Stressaako paluu arkeen joulun jälkeen? Koetko joulun jälkeistä ahdistusta, kun paluu arkeen on edessä? Helpota arkeen paluuta ylläpitämällä rutiineja, kuten treenejä ja terveellisiä ruokailutottumuksia myös jouluna. Jouluna kannattaa toki ottaa rennommin, pitää vapaata ja syödä hyvin. Sen sijaan, että söisit vain jouluruokia ja -herkkuja tai makoilisit sohvalla katsoen kaikki joululeffat läpi, pysy aktiivisena. Nauti liikunnasta ja kokeile jotain lajia, jota olet halunnut jo pitkään kokeilla. Nauti ruoista, joita et yleensä arkena ehdi tehdä. Pidä mieli virkeänä koko joulun ajan, näin jatkat paremmin myös joulun jälkeen. Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää