Kasvata lihasta - lihasmassan hyödyt 18.1.2023 08:00 Vahvat lihakset ovat toimivan kehon perusta. Vahvoista lihaksista ja riittävästä lihasmassasta on monia hyötyjä terveydelle. Miksi jokaisen tulisi treenata ja kasvattaa lihaksia? Terveystreeniä kaikenikäisille Lihaskuntoharjoittelun vaikutuksia terveyteen on tutkittu runsaasti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lihaskuntoharjoittelusta on tullut kestävyysliikunnan ohelle yhtä tärkeä terveyttä edistävä keino. Lihaskuntoharjoittelu ei ole tärkeää enää vain luiden ja nivelien tukemiseksi, vaan useiden eri sairauksien ehkäisemiseksi. Lihaskuntoharjoittelulla voi myös vähentää lääkityksen tarvetta. Lihaskuntoharjoittelu on tärkeää kaikenikäisille, mutta hyvän lihaskunnon merkitys kasvaa vanhetessa. Yli 50-vuotiailla lihaskuntoharjoittelu vaikuttaa huomattavasti lihasten säilymiseen ja yli 70-vuotiailla vaikutus on entistä merkittävämpi. Mikäli lihaskuntoharjoittelua ei ole tehnyt aiemmin, ei mikään ikä ole este sen aloittamiselle. Ikä ei myöskään vaikuta kehittymiseen, vaan lihaskuntoa voi kehittää minkä ikäisenä tahansa. Toisaalta, mitä aikaisemmin lihaskuntoharjoittelun aloittaa, sitä paremmin ja pidempään harjoittelun vaikutukset kestävät. Hyvä lihaskunto auttaa myös nuorilla sairauden, onnettomuuden tai muun liikkumattomuuden aikana. Nuorena luotu pohja on hyväksi iän karttuessa. Mitä lihaksissa tapahtuu? Lihassolut mukautuvat treenimääriin: mitä vähemmän lihaksia käyttää, sitä laiskemmiksi ja pienemmiksi lihassolut tulevat. Kun lihaskuntoharjoittelua lisää, alkavat solut aktivoitua ja kasvaa. Lihassolujen määrä ei siis lisäänny treenatessa, vaan solut kasvavat ja täyttyvät proteiineilla ja vedellä. Lihakset innostuvat treenistä ja lihaksia kasvattava proteiinisynteesi voi jatkua jopa pari vuorokautta treenin jälkeen. Lihaskuntoharjoittelu saa aikaan kaksi asiaa: lihakset kasvavat ja voima lisääntyy. Kuinka nopeasti tuloksia näkyy? Lihaskuntoharjoittelua aloittaessa tuloksia alkaa syntyä heti. Erityisesti alussa kehitys on nopeaa. Jos harjoittelu on alusta asti nousujohteista ja ruokavalio harjoittelua tukeva, selkeitä tuloksia voimatasoissa ja peiliin vilkaistessa alkaa näkyä jo kolmessa kuukaudessa. Harvan kuitenkaan tarvitsee pelätä liikaa lihaskasvua. Lihaskimpuksi ei treenata vahingossa, vaan isojen ja erottuvien lihasten treenaaminen vaatii suunnitelmallista treenaamista. Kehitys ei valitettavasti jatku yhtä nopeasti ikuisuuksiin, vaan alkaa hidastua noin vuoden jälkeen. Mikäli tuloksia voimatasoissa ja lihasmassassa haluaa saada myös jatkossa, on treenit suunniteltava tarkemmin. Treenien tulee olla nousujohteisia ja ärsykkeen vaihduttava tarpeeksi usein. Myös ravinnon merkitys alkaa korostua. Kokoaikainen kehittyminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Kun lihasmassa ja voimatasot on saatu treenattua riittävälle tasolle, voi treeneissä keskittyä lihaskunnon ylläpitämiseen. Hyvän lihaskunnon hyödyt Hyvän lihaskunnon hyötyjen lista on pitkä. Siksi jokainen löytää listasta varmasti ainakin yhden syyn, miksi aloittaa tai lisätä lihaskuntoharjoittelua. Lihaskuntoharjoittelu vahvistaa luustoa suojaa niveliä parantaa tasapainoa ehkäisee dementiaa suojaa sydäntä tasaa verensokeria parantaa rasva-arvoja suojaa hiljaiselta tulehdukselta pidentää elinikää tekee hyvää selälle vähentää kipuja nopeuttaa kuntoutumista ehkäisee lihaskatoa lisää voimaa helpottaa nukkumista ylläpitää toimintakykyä nopeuttaa aineenvaihduntaa auttaa painonhallinnassa vähentää kehon rasvaa helpottaa yleistä jaksamista arjessa lisää itseluottamusta auttaa muissa liikuntalajeissa Apua lihaskuntoharjoittelun aloittamiseksi saat personal trainerilta. Varaa aika ilmaiseen liikuntaneuvontaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tai panostaa lihaskuntoon! Tagit lihaskunto voimaharjoittelu kuntosaliharjoittelu terveys lihakset Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää