Liikkujan 4 tärkeää veriarvoa 5.5.2022 08:00 Monet tekijät vaikuttavat siihen, miten energisiä olemme arjessa tai urheillessa ja minkälaiseksi terveytemme muodostuu tulevaisuudessa. Esimerkiksi vitamiinitasot ja rauta-arvot vaikuttavat siihen, kuinka jaksamme. Kolesteroliarvot ja verensokeri vaikuttavat terveyteemme, vaikka näiden vaikutus ei välittömästi tunnukaan. EasyFitin kevään yhteistyökumppani Puhti kertoo liikkujan kannalta tärkeimmistä veriarvoista. Riittääkö monipuolinen ruokavalio aina takaamaan kaikkien ravintoaineiden saannin liikkujalla? Urheilijalle tärkeitä ravintoaineita ovat muun muassa D-vitamiini, rauta ja B12-vitamiini. Varsinkin mikäli esimerkiksi vireyden ja arkisen jaksamisen kanssa on haasteita, voi olla mielekästä selvitellä tarkemmin, mistä tilanne johtuu ja voiko sille tehdä itse jotain. Joskus kyseessä voi olla jokin puutostila, kuten raudanpuutos, johon voi itsekin puuttua ruokavalion ja ravintolisän avulla. Toisinaan kyseessä voi olla sairaus, joka vaatii hoitoa. Laboratoriokokeet antavat syvyyttä oman kehon toiminnan ymmärtämiseen ja ovat tukena elämäntapamuutoksissa. Mittauksien avulla on helppoa nähdä, millainen oma terveys on tällä hetkellä ja millaiseksi se muodostuu esimerkiksi elämäntapamuutosten tai painon muuttumisen myötä. Esimerkiksi alenevan kolesterolin seuranta voi olla tärkeä motivoiva tekijä muutoksessa. Kun elimistösi on tasapainossa ja elintapasi kunnossa, voit jaksaa paremmin arjessa, saada lisää energiaa liikuntaan ja ennaltaehkäistä sairauksia! Tieto oman kehon arvoista antaa myös parhaimman lähtökohdan reagoida nopeasti tulevaisuudessa ilmeneviin muutoksiin jo ennen kuin välttämättä on ehtinyt ilmetä oireita. Tarkastellaan seuraavaksi muutamia yksittäisiä arvoja, joita liikkujan voi olla hyvä seurata. 1. Urheilija tarvitsee rautaa – Ferritiini on varastoidun raudan mittari Raudan yksi tärkeimmistä tehtävistä on hapen kuljettaminen tärkeisiin elimiin, kuten sydämeen ja lihaksiin. Mikäli rautavarastot ovat vähissä, mieli voi olla maassa, askel painaa ja voimia ei tunnu riittävän edes päivittäisiin toimintoihin. Aktiiviurheilijat ovat alttiita raudanpuutokselle, sillä runsas urheilu kuluttaa rautaa tavallista enemmän. Näin ollen rautaa on myös saatava ravinnosta normaalia enemmän. Raudanpuutteen riski koskee myös erityisesti hedelmällisessä iässä olevia naisia kuukautisten vuoksi. Matalien rautavarastojen korjaamisella voidaan ehkäistä raudanpuuteanemian kehittymistä ja anemiaan liittyviä oireita kuten väsymystä ja heikotusta. Rautaa saadaan muun muassa liha- ja maksaruoista, mutta myös kasviperäisistä lähteistä kuten täysjyväviljasta. Ferritiini on ensisijainen tutkimus, josta mahdollinen raudanpuute selviää. Mikäli rautavarastot tyhjenevät, voi tästä seurata raudanpuuteanemia. Lisäksi rautapitoisuutta ja anemiaa voidaan selvittää hemoglobiinin mittauksella; matala hemoglobiini viittaa anemiaan. 2. Kilpirauhasen toiminta vaikuttaa jaksamiseen Kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat yleisimpiä sisäelinrauhasten poikkeamia. Kilpirauhasen häiriintyneelle toiminnalle on useita syitä. Tyreotropiini eli TSH on ensisijainen tutkimus, jonka avulla kilpirauhasen toimintahäiriö todetaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta on sairaus, joka vaikuttaa muun muassa jaksamiseen, yleisvointiin, kehon lämmönsäätelyyn ja painon säätelyyn. Liikatoimiva kilpirauhanen saa puolestaan aineenvaihdunnan toimimaan ylikierroksilla, mikä tekee hermostuneen olon ja nostaa sykettä. 3. “Aurinkovitamiini” D vaikuttaa muun muassa luustoon D-vitamiinia saadaan kesällä varastoon auringonvalosta, mutta varastot eivät yksinään riitä koko pitkää talvikautta. Suomalaiset saavat D-vitamiinia keskimäärin liian vähän. D-vitamiini vaikuttaa muun muassa kalsiumin imeytymiseen, osteoporoosin ehkäisyyn sekä luuston terveyteen, ja lisäksi se edistää immuunijärjestelmän ja lihaksiston normaalia toimintaa. Ravintolisä on tärkeä keino turvata D-vitamiinin riittävä saanti. On hyvin yksilöllistä, riittääkö yleisesti suositeltu 10 µg/vrk annostus takaamaan riittävän hyvän D-vitamiinin tason. 100 µg/vrk on aikuisten turvallisen annoksen yläraja, jota ei tulisi ylittää. 4. B12-vitamiini on hermoston ja muistin kaveri B12-vitamiini eli kobalamiini mahdollistaa perintötekijöiden muodostamisen, tehostaa aineenvaihduntaa ja huolehtii terveestä keskushermostosta. B12-vitamiinin riittävä saanti ehkäisee myös anemian syntymistä. B12-vitamiinia voidaan saada ravinnon kautta vain eläinperäisistä ruoista, ja siksi vitamiinin puutostila voi koskettaa varsinkin vegaaneja ja kasvissyöjiä. Vegaanille ravintolisä on välttämätön. B12-vitamiinin imeytyminen ravinnosta heikentyy ikääntyessämme. Maksaruoissa on erityisen paljon B12-vitamiinia. Tarvittaessa ruokavaliota täydennetään ravintolisällä. Mikä puhti? Puhti on palvelu, jonka kautta laboratoriokokeisiin pääsee ilman lääkärin lähetettä. Puhti-terveystarkastukseen on valittu 30 tärkeää mittaria, joilla saa monipuolisesti tietoa oman elimistön tilasta. Saatavilla on myös tutkimuspaketteja eri tilanteisiin ja tarpeisiin, kuten juuri liikkujan terveystarkastukset! Voit tilata testit Puhdin kautta ilman lääkärin lähetettä. Tuloksia saat yleensä jo seuraavana arkipäivänä. Tulospalvelusta löydät myös syventävää tietoa, miten voit kehittää omaa hyvinvointiasi ja jaksamista. Saat selkeän näkymän tuloksiin ja ideoita kehittymiseen. Tarvittaessa Puhdin tulosraportin kautta voi tilata erillisenä lisäpalveluna lääkärin neuvonnan. EasyFitin kumppani Puhti on vuonna 2018 perustettu palvelu oman terveyden mittaamiseen ja seurantaan. Toimimme tiiviissä yhteistyössä kumppaneidemme ja eri sidosryhmien kanssa. Uskomme, että jokainen meistä ansaitsee enemmän puhtia. Puhti-laboratoriokokeet toimivat harjoittelun ja treenin tukena! Tagit terveys liikunta jaksaminen palautuminen Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää