Ryhmäliikunnan paluu 5.10.2022 08:00 Korona-aika on ollut ryhmäliikkujille haastavaa aikaa ja ryhmäliikunta kärsi muihin liikuntamuotoihin verrattuna ehdottomasti eniten koronarajoituksista. Pahin tuntuu vihdoin olevan takanapäin (näin ainakin toivomme) ja ryhmäliikkujat ovat alkaneet palata tunneille. Yli kaksi vuotta kestänyt rajoitusten aika on jättänyt jälkensä, ja tuntivalikoimat ovat vielä suppeampia, kuin ennen koronaa. Saattaa olla, että jossain keskuksissa ryhmäliikunnasta on luovuttu kokonaan ja tilalle on otettu uusia palveluita. Ryhmäliikuntaa on kuitenkin kaivattu ja pitkäänkin taukoa pitäneet ryhmäliikkujat ovat nyt palanneet takaisin intoa täynnä. Tämä on näkynyt tunneilla ja monet prime time aikaan olevat tunnit ovat olleet niin täynnä, etteivät edes vakiokävijät ole mahtuneet mukaan tunneille. Ryhmäliikunnanohjaajat ja -vastaavat ovatkin ottaneet sekä uudet että palaavat jumppaajat ilolla vastaan ja lisänneet tunteja asiakkaiden toiveiden mukaan. Esimerkiksi EasyFit Lauttasaaressa tunteja on saatu lisätä useita syksyn alettua: “Syksyn alkaessa monet ryhmäliikuntatunnit oli varattu täyteen jo viikko ennen tuntia ja viimeiset halukkaat tulivat varaamaan paikkansa tunneille heti, kun paikan päällä oleva ilmoittautuminen aukesi”, kertoo keskusvastaava Kati Hilakivi. “Tunneille olisi ollut tuplasti enemmän halukkaita, joten lisäsimme muun muassa maanantai-iltaan toisen sisäpyöräilyn. Nyt maanantain molemmat sisäpyöräilyt ovat täynnä joka viikko ja uusia kävijöitä tulee edelleen lisää. Puolet ryhmäliikunta-aikataulun tunneista ovat täynnä viikottain, joten jumppaajien paluu tunneille todella näkyy! Lisäämme uusia tunteja edelleen tarpeen tullen tuntien täyttyessä. Onneksi vielä löytyy paljon tunteja, joille on tilaa. Uudet ryhmäliikkujat ovat ehdottomasti tervetulleita!” Ryhmäliikunta koukuttaa ja motivoi Ryhmäliikunnalla on edelleen tärkeä liikuntamuoto monelle ja ryhmäliikunnan puuttuessa itselle sopivan liikuntamuodon löytäminen voi olla haastavaa. Ryhmäliikunnanohjaaja Taru Häyrinen tietää, miksi ryhmäliikunta on monelle niin tärkeä harrastus: “Ryhmäliikunta koukuttaa ja innostaa monipuolisuudellaan ja yhteisöllisyydellään. Muiden tsemppi ja yhdessä tekeminen kannustavaa ja motivoi jatkamaan, vaikka yksin olisi saattanut muuten jo lopettaa tekemisen.” “Lisäksi ryhmäliikunta-aikataulu tuo säännöllisyyttä liikkumiseen. Tietyt tunnit viikosta tulee pyhitettyä ryhmäliikunnalle, jolloin tavasta pitää helpommin kiinni. Moni kokee ryhmäliikunnan omana tärkeänä aikana, jopa viikon kohokohtana tai henkireikänä, jolloin saa keskittyä vain omaan hyvinvointiin. Ryhmäliikuntaan ei kyllästy, sillä valikoimasta voi fiiliksen mukaan valita kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja tavoitteisiin sopivia tunteja.” Ryhmäliikunnan toipuminen koronasta voi kestää vielä jopa kaksi vuotta. Mikäli uusia rajoituksia ei enää tule, voivat tunti- ja kävijämäärät olla entisellään jo tämän vuoden aikana. Ryhmäliikunnalla on siis hyvät mahdollisuudet nousta entiseen loistoonsa hyvinkin nopeasti! Uusia liikkujia tullaan silti tarvitsemaan ryhmäliikuntaan vielä pitkään. Virtuaalitunnit vaihtoehtona Ryhmäliikunta sitoo aikatauluun, eivätkä kaikki ajat sovi aina jokaiselle. Onneksi virtuaalitunnit ovat jo vakiintuneet osaksi ryhmäliikuntaa ja ovatkin loistava vaihtoehto tavallisen ryhmäliikunnan rinnalle. Virtuaalitunnit mahdollistavat ryhmäliikuntatunneille osallistumisen entistä useammalle, sillä virtuaalitunnin voi tehdä silloin, kun itse haluaa. Lisäksi korona-aikana suosioon noussut Online-palvelu mahdollistaa virtuaalituntien hyödyntämisen paikasta riippumatta. Osallistu ryhmäliikuntahaasteeseen ja voita Lokakuun ajan EasyFitillä kisataan ryhmäliikuntahaasteessa. Osallistu haasteeseen käymällä ryhmäliikuntatunneilla. Haasteen pääpalkintona voit voittaa itsellesi Puhdistamon tuotepaketin. Jokaisessa haasteeseen osallistuvassa EasyFit-keskuksessa arvotaan yksi tuotepaketti kaikkien osallistuneiden kesken, jotka ovat käyneet yli 10 kertaa ryhmäliikuntatunnilla lokakuun aikana. Keskus palkitsee lisäksi eniten pisteitä keränneet keskuskohtaisilla palkinnoilla. Koska haluamme, että kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan haasteeseen, myös kaikilla BASIC-asiakkailla on pääsy ryhmäliikuntatunneille ilman lisämaksuja lokakuun ajan. Tarkasta edun voimassaolo ja ohjeet omasta keskuksestasi. Lue ryhmäliikuntahaasteesta lisää ja tarkasta oman EasyFit-keskuksesi osallistuminen haasteeseen tästä. Tagit ryhmäliikunta virtuaaliryhmäliikunta korona Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää