Treenaa tehokkaammin kaverin kanssa 2.2.2022 08:00 Ystävänpäivä lähestyy. Voisiko kaverin kanssa lähteä ystävänpäivän kunniaksi treenille? Kaverin kanssa treenaaminen on nimittäin tehokkaampaa, kuin yksin puurtaminen. Tässä sinulle viisi syytä, miksi salille kannattaa lähteä yhdessä kaverin kanssa. 1. Kaveri madaltaa liikkeelle lähtemisen kynnystä Kun yhteiset treenit on sovittu kalenteriin ja treeniajat lyöty lukkoon, ei niitä kehtaa enää perua. Vaikka treenifiilis ei olisi korkeimmillaan, tulee kaverin kanssa lähdettyä salille todennäköisemmin, kuin yksin. Kaverin näkemistä odottaa innolla ja huono fiilis häviää heti kaverin hymyn nähtyä. Edes huono sää, tekemättömät kotityöt tai sohva eivät riitä syyksi jättää sovittuja treenejä väliin. 2. Kaveri pistää puristamaan vielä muutaman lisätoiston Yksin treenatessa saattaa jämähtää mukavuusalueelle. Toistoja tulee tehtyä vain sen verran, kuin varmasti jaksaa ja sarjat on helppo jättää kesken heti, kun alkaa tuntua epämiellyttävältä. Yksin ei myöskään uskalla kokeilla isompia painoja alle jäämisen vaarassa. Kaverin kanssa saa taas uutta boostia toistoihin. Kaveri kannustaa ja auttaa tekemään vielä muutaman lisätoiston. Uskallat kokeilla hieman isompia painoja, kun kaveri toimii varmistajana. Epäonnistuneet toistotkaan eivät haittaa, sillä kaveri tsemppaa ja pitää hyvää fiilistä yllä. Kaverin kanssa treenatessa ei tee mieli luovuttaa. Yhdessä tehty HIIT-treeni on todennäköisesti huomattavasti tehokkaampi, kuin yksin tehty. Tiedät, että burpeet tuntuvat kaverin mielestä ihan yhtä hirveällä, joten pusket vielä muutaman extra toiston. Kaverin kanssa treenatessa on turha selitellä. 3. Kaverin kanssa treenatessa on aina kivaa Harvoin molemmat ovat yhtä aikaa huonolla tuulella. Toisen hyvä fiilis ja vire tarttuvat, ja oma huono fiilis unohtuu nopeasti. Treenin jälkeen fiilis on todennäköisesti loistava ja murhetta aiheuttaneet asiat unohtuneet. Kun treenaat sellaisen kaverin kanssa, jonka kanssa teillä on salin ulkopuolella hauskaa, on yhdessä treenaaminenkin todennäköisesti kivaa. Kaverin kanssa treenaaminen ei tunnu pelkältä hikijumpalta, vaan se on teidän tapa viettää aikaa yhdessä ja hoitaa kaverisuhdetta. Liikunta saa aivan uuden tarkoituksen, kun treeniin yhdistää kavereiden näkemisen. Treeni ei tunnu enää pakkopullalta ja välttämättömältä pahalta, vaan yhdessä vietetyltä ajalta. 4. Kaverin kanssa kehityt nopeammin Kaverin kanssa treenatessa kehityt nopeammin, sillä 1. kaverin kanssa jätät treenejä harvemmin välistä ja 2. kaveri auttaa treenaamaan tehokkaammin ja viemään sinut epämukavuusalueelle. Lisäksi tieto ja osaaminen karttuvat, kun yhdessä treenatessa voi jakaa vinkkejä ja opettaa omia taitoja myös toiselle. Vaikka tavoitteet olisivat hieman erilaiset, niihin pääseminen nopeutuu, kun treenit tekee yhdessä kaverin kanssa. Yhteinen tavoite on vielä parempi, sillä tällöin molemmat tekevät töitä yhteisen päämäärän hyväksi ja boostaavat toisiaan eteenpäin. 5. Kaveri vahvistaa pystyvyyden tunnetta Mikä tuntuisikaan mukavammalta, kuin kaverin kehut tiukan treenin jälkeen. Kehut ja kannustaminen lisäävät motivaatiota ja vahvistavat pystyvyyden tunnetta. Tunnet pystyväsi juoksemaan vielä sata metriä pidemmälle, tekemään yhden toiston lisää tai saavuttamaan tavoitteesi haluamallasi tavalla. Suosittelisitko salia kaverillesi? Suosittele meitä kaverillesi ja aloittakaa yhteiset treenit ystävänpäivän kunniaksi. Kun tuo kaverisi EasyFitin asiakkaaksi, saat itse lahjaksi ilmaisen treenikuukauden ja kaverisi ilmaisen aloitusmaksun. Lue lisää tästä ja kutsu kaverisi EasyFitille! Etkö ole löytänyt itsellesi sopivaa treenikaveria? Treenikaverin voi löytää itselleen myös salilta. Personal training -pienryhmästä voi löytää itselleen kokonaisen porukan treenikavereita. Löydä itsellesi sopiva pienryhmä täältä ja aloita treenit uusien treenikavereidesi kanssa. Tagit treeni kuntosali kuntosaliharjoittelu Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(30) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(42) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Kehon liikkuvuus ja lantionpohjan hyvinvointi Liikkuvuus on yksi kehomme perusominaisuuksista, jota on hyvä huoltaa ja kehittää. Hyvä ja riittävä nivelten, jänteiden… Lue lisää
Stressi kipujen aiheuttajana Jännitysniska (tension neck) ja selkäkipu ovat yleisimmät työikäisiä kiusaavista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Jopa… Lue lisää
Vahva lantionpohja ja tehokas treeni Tehokas lihaskuntotreeni pitää usein sisällään isoja lihasryhmiä vahvistavia treeniliikkeitä. Mutta milloin olet… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää